Kuva: iStock

Poikkeustilanteessa pienet kohtaamiset ovat kultaa kalliimpia

Kurjan tilanteen muisto on joskus yllättävän valoisa, kirjoittaa Tehy-lehden päätoimittaja Maria Tuominen pääkirjoituksessaan. 

Vuosia sitten olin raskaana ja keuhkokuumeen vuoksi sairaalahoidossa. Päivät menivät torkkuessa ja kummallisessa hitaassa horroksessa. Hereillä ollessani murehdin. Mietin sisälläni kelluvan vauvan vointia, vaikka jokainen luonani käyvä hoitaja ja lääkäri vakuutti, että lapsi on hyvässä turvassa.

Kun vähän tokenin, aloin jutella viereisissä pedeissä makaavien eläkeläisnaisten kanssa. Ensin keskustelut etenivät tunnustellen, sitten yhä rohkeammin. Pian tiesimme toisistamme monenlaista.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Opin, että evakkomatkoilla lehmät tuotiin joskus ihmisten perässä. Useamman talon eläimet vietiin samaan navettaan, ja sieltä jokainen haki omansa. Huonetoverini kertoi, miten oli pienenä tyttönä hiihtäen lähtenyt lehmän luokse heti, kun oli kuullut niiden saapuneen.

Minä kysyin, että miten sen oman lehmän sitten tunnisti. Rouvia nauratti. Tietysti tunnisti! Nehän olivat kuin perheenjäseniä.

Silloin elettiin loppuvuotta. Kun uusivuosi koitti, olimme kaikki jo paremmassa kunnossa. Päätimme juhlistaa vuodenvaihdetta nousemalla istumaan sänkyjemme reunoille. Söimme viinirypäleitä, katselimme raketteja taivaanrannassa ja juttelimme. Välillä otimme vedellä täytetyt muovipullot yöpöydältä ja puhalsimme letkulla niihin ilmakuplia. Se on vanha menetelmä, mutta yhä lyömätön tehostamaan keuhkojen tuulettumista. Kun kello löi kaksitoista, hoitaja toi rouville vaaleankeltaisissa lääkelaseissa tilkan konjakkia, minä kilistin vadelmalimsalla.

Sellaista uuttavuotta en tietenkään olisi toivonut. Mutta poikkeustilanteissa on joskus myös toinen puoli. Muistot sairaalajuhlista ovat kirkkaammat ja jotenkin merkityksellisemmät kuin monesta tavallisesta juhlapäivästä. Toisinaan vieläkin palaan mielessäni siihen, miten sydämellisesti rouvat toivottivat onnea matkaan, kun ensimmäisenä meistä kolmesta vaihdoin sairaalapyjaman omiin vaatteisiin ja lähdin kotiin.

Muutaman kuukauden kuluttua syntyi vauva. Aika pieni, mutta aivan terve.

 

Lue lisää:

WHO ja ILO hämmästyivät Euroopan terveydenhuollon huonoa kestävyyttä

Tehy: Työvelvoite on viimeisin keino

Työnantajan huolehdittava riskiryhmiin kuuluvien hoitajien turvallisuudesta

Mainos
Mainos