Päihdeongelmia ja kodittomuutta ei pidä piilottaa lapsilta

Olin menossa lapseni kanssa leikkipuistoon, kun huomasin puiston reunalla olevalla penkillä nukkuvan miehen. Mies oli epäsiistin näköinen ja vieressä oli lonkerotölkkejä. Nappasin lapsen syliini ja menin herättelemään miestä. Tiedustelin, oliko kaikki ok ja pitäisikö hänen jatkaa matkaansa. ”Ei sua ees kiinnosta, onko mulla kaikki okei”, mies ärähti noustessaan.

Tilanne jäi mieleeni. Huomasin, kuinka tuossa hetkessä sisäinen ensihoitajani nousi pintaan, vaikka olinkin äitiroolissa ja menossa taaperoni kanssa keinumaan. Ei hoitajuudesta pääse eroon vapaa-ajalla: kyllä minua ihan aidosti kiinnosti, oliko hänellä kaikki kunnossa.

Hädässä olevan auttaminen kuuluu tietysti jokaisen kansalaisen vastuuseen, mutta kaiketi meillä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisilla on matalampi kynnys puuttua tilanteisiin myös vapaalla. Mielestäni on asiallista ja itsestään selvää käydä tarkastamassa tilanne, jos joku retkottaa tiedottomassa tilassa julkisella paikalla.

Mietin tilannetta myös lapseni näkökulmasta. Asun pienellä paikkakunnalla, jossa elämä on melko rauhallista eikä esimerkiksi kodittomuus tai päihdeongelmat ole tavallisesti kovin näkyvä osa katukuvaa. Lapseni on ensimmäiseni ja vielä taapero, joten vastaavia kohtaamisia ei juurikaan ole tullut vastaan. Miehen nähdessäni taisin ajatella häilyvän hetken, voinko minä mennä tarkistamaan miehen vointia, kun lapsi on mukanani. Mutta sitten havahduin, että totta kai voin.

Toivoisin, että voisin antaa lapselleni mallin katsoa maailmaa avoimin silmin.

Minkälaisen esimerkin haluan antaa lapselleni – käännänkö katseeni pois ja teeskentelen, ettei maailmassa ole huono-osaisuutta ja ongelmia? Pienikin lapsi voi katsella ja ihmetellä erilaisuutta, mutta mielestäni on tärkeää antaa lapsen katsoa, kysyä ja tutustua asioihin – aina tietenkin ikätasoisesti ja turvallisesti. Ettemme vain jumiutuisi omiin kupliimme.

Lapsikin huomaa, että meitä ihmisiä on niin monenlaisia. Liikumme eri tavoilla, puhumme eri tavoilla ja näytämme erilaisilta. Toivoisin, että voisin antaa lapselleni mallin katsoa maailmaa avoimin silmin. Siihen kuuluu ajatus siitä, ettei ketään jätetä huomiotta tai ainakaan ilman apua vain siksi, että hän on olemukseltaan jotenkin erilainen.