Intiimit aiheet vastaanotolla – näin otat puheeksi lasten ja nuorten herkät asiat

Kun äitiys- ja lastenneuvolassa työskentelevän terveydenhoitajan Ulpu Suomisen piti tavata lapsensa menettänyt perhe, häntä jännitti. Suominen epäröi, miten kohdata vanhemmat, jotka elivät suruista suurinta.

Suominen päätti olla vastaanotolla ennen kaikkea lähimmäinen.

”Otin kuuntelijan roolin ja olin oma itseni. Oikeita sanoja ei tarvinnut olla, kun ei sellaisia ehkä edes ole olemassa”, muistelee Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella Espoossa työskentelevä Suominen.

Avoin, lämmin asenne ja riittävyyden tunne omana itsenä auttoivat Suomista vaativassa tilanteessa. Ne ovat hyviä lähtökohtia muihinkin terveydenhuollon asiakaskohtaamisiin.

Kohtaamisen onnistuminen on kaikki kaikessa. Seinäjoen ammattikorkeakoulun yliopettajan, dosentti Mari Salminen-Tuomaalan mukaan kohtaamisen taito vaikuttaa niin hoidon onnistumiseen, asiakkaan omanarvontuntoon kuin hoidon järjestäjästä käytävään julkiseen keskusteluun.

”Kohtaamattomuus voi lisätä myös nuoren syrjäytymisen riskiä. Nuoren itsetunto ja jopa mielenterveys voivat heikentyä, jos nuori kokee, ettei häntä arvosteta”, sanoo Salminen-Tuomaala.

Syömishäiriöliiton asiantuntijan Katri Mikkilän mukaan terveydenhuollon ammattilaisten kanssa koettu tilanne voi osaltaan johtaa esimerkiksi syömishäiriön puhkeamiseen.

”Terveydenhuollon ihminen on auktoriteetti, jonka sanat painavat paljon”, Mikkilä tiivistää.

Tässä jutussa ammattilaiset pohtivat, miten erityisesti lasten, nuorten ja perheiden kanssa työskentelevät ammattilaiset onnistuisivat kohtaamaan ihmisen hyvin.

Rutiinit romukoppaan

Kun Ulpu Suominen tapasi lapsensa menettäneen perheen, hän päätti lähteä tilanteeseen ilman suuria ennakko-oletuksia. Mari Salminen-Tuomaalan mukaan tämä olisi hyvä lähtökohta aina.

Vaikka rutiinit tuovat turvaa etenkin uran alkuvaiheessa, ne voivat rapauttaa vastaanotolla aitoa kohtaamista.

”Olisi hyvä, ettei etukäteen ajattelisi, että nyt tulee sellainen tai tällainen vanhempi tai nuori, vaan että lähtisi tapaamiseen ilman ennakko-oletuksia ja valmista käsikirjoitusta”, Salminen-Tuomaala sanoo.

Kohtaamisen onnistumista edistää ammattilaisen oma olemus ja jopa asento. Suominen kannustaa hymyyn. Jalat kannattaa asettaa tukevasti lattialle ja kädet pitää puuskan sijasta avoimina.

”Sellainen tekee itselle juurtuneen olon.”

Kohtaaminen kannattaa aloittaa small talkilla, kevyellä jutustelulla. Harva on valmis hyppäämään syvään päähän heti. Avoimet kysymykset esimerkiksi pinnalla olevista nuorten elämää koskevista asioista tai vaikka perinteisesti päivän säästä voivat murtaa jäätä.

Toisaalta kohtaamisen onnistuminen edellyttää myös tunnelman ja toisen ihmisen aistimista.

”Tässä ammatissa kehittyy tuntosarvet siihen, millainen toinen ihminen on. Nopeasti ymmärtää, onko vastassa ihminen, joka haluaa rupatella ensin niitä näitä vai joka haluaa vain hoitaa asiat nopeasti ja lähteä”, Suominen kuvailee.

Auktoriteettimaista ja tätimäistä puhetta kannattaa välttää.

Puhuttiin vastaanotolla mistä tahansa, tietyntyyliset ammattilaisen lauseet auttavat tilannetta. Vuorovaikutusta edistävät esimerkiksi avoimet, yksilölliset kysymykset, joihin vastapuoli joutuu pohtimaan vastausta.

Vastaanotosta jää parempi mieli todennäköisesti myös silloin, jos tehtäviä toimenpiteitä ja etenkin päätöksiä pohditaan ja perustellaan yhdessä.

”On hyvä, jos asiakas saa tietoa hoitovaihtoehdoista ja voi osallistua päätöksiin sen sijaan, että hoitaja vain määrää, että näin toimitaan. Auktoriteettimaista ja tätimäistä puhetta kannattaa muutenkin välttää”, Salminen-Tuomaala kehottaa.

Kysy hankalistakin asioista

Oppikirjassa perusvastaanottokäynti sujuisi ehkä varsin mallikkaasti jo näillä periaatteilla. Todellisuudessa peruskäyntiä ei edes ole olemassa. Jokaisen ihmisen tilanne on uniikki – varsinkin jos pöydällä ihmiselämän intiimeimpiä asioita.

Vastaanoton vaikeita aiheita ovat esimerkiksi lapsen kurittaminen, ylipaino ja mielenterveysongelmat.

Kohtaamista auttaa, jos ammattilainen ymmärtää, miten vaikeita tunteita moni vastaanotolla käsiteltävä asia voi vastapuolessa aiheuttaa.

”Esimerkiksi nuoren mielenterveysasioista keskusteleminen voi herättää vanhemmassa syyllisyyttä ja häpeää. Ammattilaisen näkökulmasta puheeksi ottamisen vaikeutta lisää se, jos myös vanhemmilla itsellään on mielenterveyden ongelmia ja elämä perheessä altistaa lapsen samoille ongelmille”, Mari Salminen-Tuomaala sanoo.

Ulpu Suominen muistuttaa itseään vaikeissa tilanteissa siitä, että terveydenhoitajana hänellä on velvollisuus kysyä myös hankalista asioista. Avoimet kysymykset ja vastausten pohtiminen vastapuolen kanssa yhdessä auttavat myös aroissa aiheissa.

”Esimerkiksi lapsen kurittamiseen liittyen voisin kysyä, miten teillä kotona ratkaistaan ristiriitatilanteita.”

Suominen tarkkailee myös lapsen ja vanhemman vuorovaikutusta saadakseen lisää tietoa siitä, miten asiat oikeasti ovat.

”Neuvolassa lapselle tulee harmeja, kun esimerkiksi rokotukset tuottavat kipua. Huomioni kiinnittää se, jos aikuinen suuttuu lapselle, joka tihrustaa itkua tai kiukuttelee.”

Salminen-Tuomaala toivoo, että vastaanottokäynnillä olisi erityisesti vaikeammissa aiheissa tilaa kuulla kaikkia osapuolia ja että asian ratkaisemiseen otettaisiin tarvittaessa mukaan myös muita ammattilaisia, kuten psykologi.

Lasten ja nuorten kohtaamisessa auttaa usein lämmittely, tarinallisuus ja lapsen iän huomioiminen. Etenkin pienen lapsen kannattaa antaa ensin rauhassa tutustua tilaan ja tilanteeseen. Vieras aikuinen voi lähestyä vasta sen jälkeen.

Lapsen ja nuoren omia ajatuksia voi saada helpommin esiin lelujen, kuvien tai esimerkkitarinoiden kautta. Tulevaisuutta on pelillisyys.

Tulossa on lisää pelialustoja ja sovelluksia esimerkiksi tupakoinnin lopettamiseen ja mielenterveyden haasteisiin. Niissä nuoren pitää itse osata valita paras reitti eteenpäin. Samalla voi aueta syvällisempi ja avoimempi keskustelu terveydenhuollon ammattilaisen kanssa.

Ammattilaisen vastuulle jää arvioida lapsen tai nuoren kypsyyttä. Se ratkaisee, millä tasolla asioista voi keskustella ja missä tilanteessa lapsi tulisi ohjata pois huoneesta aikuisten keskustelun ajaksi. Lapsen korville herkkä asia on esimerkiksi ylipaino.

”Tilanteessa, jossa lapsi voi tulkita keskustelun niin, että hän on viallinen ja syyllistää itseään, lapsi tulisi ohjata pois huoneesta”, sanoo Salminen-Tuomaala.

Lihavuusfobia elää

Lapsen ylipaino on herkkä aihe, sillä se herättää helposti häpeän, syyllisyyden ja epäonnistumisen tunteita myös lapsen vanhemmissa. Syömishäiriöliiton Katri Mikkilän mukaan tunteet nousevat todennäköisesti erityisesti sellaisilla vanhemmilla, joilla itsellään on kokemuksia karuista paino- ja kehokommenteista jopa terveydenhuollon vastaanotolla.

”Kuulemme paljon sellaisia muistoja, että ihmisille on jäänyt neuvolasta asti kokemus, että he ovat vääränlaisia”, Mikkilä kertoo.

Omaa kehosuhdettaan kannattaa miettiä, jotta pystyy puhumaan painoasioista rakentavasti.

Mari Salminen-Tuomaalan mukaan painosta keskustelemisen vaikeutta lisää se, että monilla ylipainoisen lapsen vanhemmilla on itselläänkin ylipainoa. Paino voi myös liittyä muihin arkoihin aiheisiin kuten siihen, ettei perheessä osata laittaa ruokaa.

Mikkilä kehottaa terveydenhuollon ammattilaisia miettimään omaa kehosuhdettaan, jotta pystyy puhumaan painoasioista rakentavasti.

”Terveydenhuolto ei ole vapaa lihavuusfobiasta. Ammattilaiset marinoidaan siinä ajattelutavassa.”

Mikkilän mukaan on tärkeää ymmärtää, että ylipainoon liittyy paljon enemmän kuin vain se, mitä ihminen syö tai miten paljon hän terveellisistä elintavoista tietää. Hyvässä kohtaamisessa ammattilainen osaa ennakoida keskustelun herättämiä tunteita ja pohtia elintapoja ja ratkaisuja asiakkaan kanssa yhdessä.

Suora kehotus laihduttaa ja käyrältä poikkeamisen osoittelu eivät toimi. Parempia keinoja ovat kannustaminen, oman motivaation herättely ja lapsen ja perheen voimavarojen huomaaminen.

Lapsia kohdattaessa tulisi muistaa, että jokainen ihminen on ja saa olla erilainen. Kasvu on viime kädessä positiivinen asia.

”Oman lapsen neuvolakäynneillä on ollut kiva kuulla, miten terveydenhoitaja on sanonut mitatessa lapselle, että katsotaanpa, miten sinä olet kasvanut”, Mikkilä kehuu.

Traumat huomioon

Terveydenhoitajan osaamista haastavat myös erilaisista kulttuureista Suomeen muuttaneet perheet. Ulpu Suominen työskentelee Espoossa alueella, jossa asuu paljon maahanmuuttajia. Kokonaan oma erilainen ryhmänsä ovat turvapaikanhakijat.

Heidän edessään kokenutkin terveydenhoitaja on usein uudessa, vaativassa tilanteessa.

”Ihmiskohtalot ovat joskus kerta kaikkiaan sydämeen käyviä. Osa ei halua avata niitä yhtään, toiset taas haluavat nimenomaan päästä purkamaan tapahtunutta. Kaikkeen pitää varautua”, Suominen kertoo.

Perheen järkyttäviä kokemuksia ja ahdistusta kuunnellessaan Suominen rauhoittaa itseään ajattelemalla, että on riittävä omana itsenään, lähimmäisenä.

Suominen myös muistuttaa itseään siitä, mikä hänen työtään lopulta on. Terveydenhoitaja ei esimerkiksi ole psykiatri, vaan hänen tehtävänsä on seuloa.

”Minun työni on paitsi kuunnella, myös ohjata perhettä eteenpäin muihin palveluihin. Sen osaan.”

Suomisella on suuria toiveita tekoälytulkkaukselle. Hän toivoo sen toimivan tulevaisuudessa niin hyvin, että se poistaisi oikean tulkin käyttämiseen liittyviä ongelmia. Joskus Suominen miettii, miten tulkki vaikuttaa asiakkaan vastauksiin ja miten hankalaksi asiakas kokee ylimääräiset korvat.

Salminen-Tuomaala korostaa kaikissa aroissa, vaikeissa kohtaamisissa traumasensitiivisen työotteen hyötyä.

”Traumat huomioiva työote edistää itseymmärryksen lisääntymistä sekä myötäelävää yhteyttä toisiin ihmisiin.”

Traumasensitiivisen ja muidenkin erilaisten tekniikoiden käyttö edellyttää koulutusta. Sellaiseen pääseminen ei kuitenkaan ole kiinni vain hoitajasta itsestään. Salminen-Tuomaala onkin huolissaan hyvinvointialueiden säästöpaineista ja niiden vaikutuksista ammattilaisten lisä- ja täydennyskoulutukseen.

”Yhteisölliseen kouluttautumiseen eri organisaatioiden kesken pitäisi ehdottomasti olla mahdollisuuksia, sillä se tuo keskusteluun uusia näkökulmia ja kokemuksia.”

Resursseista ja organisoinnista on kiinni myös se, voiko terveydenhoitaja ylläpitää pitkiä asiakassuhteita. Ammattilaisen tuttuuden ja luottamuksen rakentumisen tärkeyttä korostavat kaikki haastateltavat.

”Minulla on esimerkiksi ollut asiakkaita, jotka eivät ensin ole kertoneet, että heidän taustassaan olisi mitään ihmeellistä. Mutta kun olemme tunteneet pidempään, asiakas on sanonut, että itse asiassa menneisyydessäni on yksi tapahtuma, josta haluaisin nyt jutella kanssasi”, Suominen kertoo.

Koska kohtaamisen onnistumisessa on usein kyse myös kiireettömyyden tunnusta, vastaanottoaikojen on hyvä olla tarpeeksi pitkiä.

Resursseja tarvitaan myös siihen, että ihmisiä voidaan tavata kasvokkain, vaikka joskus kohtaaminen voi asiakkaan tilanteen vuoksi hoitua jopa paremmin etänä.

Virheet kannattaa myöntää

Hoitajalle voi tulla kaikkien vaatimusten keskellä olo, ettei hänestä ole muistamaan ja osaamaan kaikkea, mitä pitäisi. Vastuukin voi uuvuttaa, kun jokaisen lapsen, nuoren ja perheen kohdalla pitäisi osata ehkäistä tulevia ongelmia.

Ulpu Suomista auttaa pitkän uran, mutta myös elämisen tuoma kokemus. Hän ymmärtää, että erityisesti nuoria hoitajia voi stressata.

”Jälkikäteen ajattelen vähän huimauksellakin, että huh, olen ollut 24-vuotias, kun olen lähtenyt tähän työhön.”

Suominen kannustaa kaiken ikäisiä uskomaan itseensä.

”Tykkään toistella itselleni sellaista mantraa, että jos tätä työtä tekee sydämellä, niin silloin riittää, kun tekee parhaansa. Olemme kaikki vain ihmisiä ja sen täytyy riittää.”

Teeskentelyn sijasta asiakkaalle voi sanoa avoimesti, että tämä aihe on minulle uusi tai vieras.

Sekä Suominen että Mikkilä kannustavat ammattilaisia paljastamaan tarvittaessa myös oman tietämättömyytensä ja jopa virheensä. Teeskentelyn sijasta asiakkaalle voi sanoa avoimesti, että tämä aihe on minulle uusi tai vieras.

”Ja sen sijaan, että pelkää sanovansa väärin, voi kuulostella tilannetta. Jos epäilee, että omat sanat herättivät toisessa jotain, tilanteen voi nostaa esiin kysymällä, että haluatko palata vielä siihen, mitä äsken tapahtui”, Mikkilä pohtii.

Salminen-Tuomaala toivoo, että jokaisella hoitajalla on myös mahdollisuus purkaa kohtaamistilanteita työnohjauksessa.