Virginia Brilhante työskenteli Helsingin Biomedicumissa seitsemän vuotta genetiikan ja perinnöllisyyden parissa. Kuva: Liisa Takala

Tieteen huipputiimistä irtisanoutunut hoitajaopiskelija: ”Haluan kohdata ihmisiä kasvokkain”

”Ihmisten solut tunsin jo läpikotaisin”, perustelee hoitoalalle siirtynyt bioinformaatikko Virginia Brilhante.

Brasilialaissyntyinen Virginia Brilhante, 52, astui Suomen kamaralle ensimmäisen kerran vuoden 2008 maaliskuussa. Hänen kreikkalainen aviomiehensä oli saanut niin houkuttelevan työpaikan matkapuhelinyhtiö Nokiasta, ettei pari tohtinut olla tarttumatta tilaisuuteen.

Kumpikaan ei osannut sanaakaan suomea. Englanniksi he sen sijaan kommunikoivat sujuvasti, koska olivat opiskelleet – ja rakastuneet – Skotlannissa, Edinburghin yliopistossa.

”Suomeen tullessani tiesin vain sen, että haluan oppia uuden kotimaani kielen.”

Muutoin ei ollut kiirettä edetä.

Virginia oli opiskellut Brasiliassa tietojenkäsittelyopin insinööriksi ja väitellyt Skotlannissa tohtoriksi tekoälystä.

Tutustuessaan Suomen koulutusmahdollisuuksiin Virginia löysi Helsingin yliopistosta bioinformatiikan koulutuksen ja pääsi suorittamaan maisteritutkintoa.

”Olin kiinnostunut ja motivoitunut hyödyntämään siihenastista osaamistani lääketieteessä.”

Surin sitä, ettei suomen taitoni päässyt kehittymään englantia käyttävässä työyhteisössä.”

Pro gradu -vaiheessa hänelle avautui tilaisuus työskennellä akatemiaprofessori Anu Wartiovaaran tutkimusryhmässä.

Siitä tulikin Suomessa hänen ensimmäinen t­yöpaikkansa. Virginia keskittyi bioinformaatikkona genetiikan ja perinnöllisyyden problematiikkaan seitsemän vuoden ajan.

”Sitten aloin kaivata työelämältä jotain muuta – ainakin sitä, että saisin kohdata kasvokkain niitä ihmisiä, joiden solut ja perimän tunsin jo läpikotaisin. Surin myös sitä, ettei suomen taitoni päässyt kehittymään englantia käyttävässä työyhteisössä.”

Tästä yhtälöstä syntyi vahva halu lähteä kouluttautumaan suomen kielellä, hoitoalalle.

Vuoden 2018 syksyllä Virginia löysi ilmoituksen maahanmuuttajille suunnatusta lähihoitajakoulutuksesta Suomen Diakoniaopistossa.

Hän lähti ottamaan siitä selvää, vaikkei tarkalleen tiennyt, mitä hoitaja-sanan edessä olevat neljä kirjainta – l, ä, h, ja i – tarkoittivat.

Alustavissa puhelinkeskusteluissa kouluttaja arvioi Virginian kielitaidon sellaiseksi, että tämä voisi opiskella suomenkielisessä ryhmässä. Se oli yllättävä, joskin tervetullut uutinen.

Aiempia opintoja ja työuraa käytiin läpi syvemmin haastattelussa kasvokkain.

Niistä kuultuaan lehtori teki Virginialle kiinnostavan ehdotuksen, joka liittyi Diakonia-ammattikorkeakoulussa meneillään olevaan Maahanmuuttajat korkeakoulutukseen ja työelämään -hankkeeseen. Siinä mukana olevia lähihoitajaopiskelijoita kannustettaisiin pyrkimään erillishaussa sairaanhoitajakoulutukseen. Sitä ennen tulisi suorittaa yksi opintojakso sairaanhoitajatutkinnosta.

Virginia päätti liittyä hankkeeseen. Lähihoitajaopiskelijana hän suoritti kahden opintopisteen verran sairaanhoitajatutkintoon kuuluvaa infektioiden torjuntaa ja aseptiikkaa.

”Me, jotka halusimme ja pääsimme hankkeeseen, saimme opiskella pienessä ryhmässä. Se oli minulle tärkeä tuki.”

Virginia ei kertonut kurssikavereilleen aiemmista opinnoistaan, sillä hän halusi, että kaikki tuntisivat olevansa samalla viivalla.

”Maahanmuuttajina meitä yhdistivät samat kysymykset ja toiveet. Tuntui hyvältä saada jakaa ajatuksia siitä, miten elämä Suomessa on lähtenyt sujumaan ja mistä kukakin unelmoi.”

Virginia kiittää maahanmuuttajaryhmää opettaneita kannustaviksi ja innostaviksi ihmisiksi.

”He rohkaisivat: ’Sinä osaat ja pystyt. Tämä on mahdollista!’ Sen ansiosta aloin uskoa, että voisin päästä erillishaussa Diakin sairaanhoitajaopintoihin.”

Tutkijan tarkkuudesta on hyötyä, mutta ehkä vähän haittaakin.

Ja niin todella tapahtui – jo saman lukuvuoden aikana.

”Onneksi meitä hankkeesta tulleita opiskelijoita tuettiin sairaanhoitajaopintojen alkuvaiheessa. Tukipajoja järjestettiin keskimäärin kerran kuussa. Niissä ratkottiin opiskelussa eteen tulleita pulmia tarpeidemme ja toiveidemme mukaan.”

”Harmitti, kun en aina ehtinyt mukaan. Tehtävää ja opiskeltavaa oli niin paljon.”

Virginia on edennyt opinnoissaan niin, että hän valmistuu sairaanhoitajaksi ensi keväänä.

”Opintojen sisältö on vastannut odotuksiini. Olen saanut valmiuksia kohdata ja hoitaa potilaita. Vaikka tiedän suomen kielen taitoni selvästi parantuneen, koen sen kanssa yhä hankaluuksia.”

Tänä vuonna Virginia on tehnyt opintoihin kuuluvia harjoitteluita psykoosi- ja neuroklinikoilla sekä kehitysvammaisten lasten yksikössä.

”Tutkijan tarkkuudesta on hyötyä, mutta ehkä vähän haittaakin. Luin yhdestä arviosta – rivien välistä – että takerrun liiaksi yksityiskohtiin, mikä myös vie turhan paljon aikaa. Pitäisi osata suhtautua asioihin suurpiirteisemmin.”

Virginia ei pidä itseään alanvaihtajana, vaan pikemminkin osaamisensa laaja-alaistajana.

”Toivon, että pystyn hyödyntämään tulevaisuudessa monipuolisesti kokemustani ja koulutuksiani.”

”Se voisi tapahtua personoidussa lääketieteessä, jonka merkitys kasvaa koko ajan. Personoitu lääketiede ottaa huomioon yksilön geeniperimän, elintavat ja ympäristön, ja se on innostava soveltamisalue myös tekoälylle.”

Teksti Erja Taura-Jokinen

Lue lisää:

Wärtsilän entinen markkinointipäällikkö: ”Sisäinen kompassi ohjasi hoitoalalle”