Joka viidennen vitsaus – vuorotyöunihäiriö on terveysriski, jota ei aina tunnisteta

Noin joka viides vuorotyöntekijä kärsii vuorotyön aiheuttamasta unihäiriöstä. He palautuvat vapaapäivien aikana hitaammin kuin muut ja puolet on vapaalla jatkuvasti väsyneitä.

Kuvateksti
Moni vuorotyöntekijä kärsii unettomuudesta tai voimakkaasta väsymyksestä. Kuva: iStock

Moni vuorotyöntekijä kärsii unettomuudesta tai voimakkaasta väsymyksestä. Pitkään jatkuessaan oireet voivat kehittyä vuorotyöunihäiriöksi. Tämä selvisi Helsingin yliopiston ja Työterveyslaitoksen yhteistutkimuksessa.

 

 

Häiriö voi lisätä vuorotyön tunnettuja riskejä kuten kakkostyypin diabeteksen, sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksien, syöpien ja työtapaturmien riskiä.

 

 

Päivi Vanttola tutki väitöskirjassaan vuorotyöunihäiriön yleisyyttä, sen ilmenemistä arjessa ja oireista toipumista. Tutkimuksessa oli aineistona 4 814 sairaalatyöntekijän työajanseuranta ja kyselyvastauksia sekä 31 lentokenttätyöntekijän kolmen viikon uni- ja vireysmittauksia.

 

 

Tutkimuksessa selvisi, että vuorotyöunihäiriöstä kärsivillä rentoutuminen nukkumaan mennessä oli vähäisempää, nukahtaminen kesti pidempään ja unen laatu oli heikompaa kuin niillä vuorotyöläisillä, joilla ei ollut todettu häiriötä.

 

 

Unihäiriöiset olivat myös uneliaampia sekä yö- että aamuvuoroissa. Lisäksi heidän unensa oli lyhyempää ja univaje suurempi ennen aamuvuoroja. Vuorotyöunihäiriöstä kärsivät myös nukkuivat vapaapäivinä vain vähän yli unentarpeensa, toisin kuin verrokkiryhmä.

 

 

Tutkimuksen mukaan jo kolme ilta- tai yövuoroa kuussa voi johtaa jatkuvaan väsymykseen vapaa-ajalla. Näin kävi joka toiselle häiriöstä kärsivälle sairaalatyöntekijälle.

 

 

Vuorotyöunihäiriö tunnistetaan terveydenhuollossa heikosti. Häiriö lisättiin vuonna 2020 Unettomuuden Käypä hoito -suositukseen.

 

 

”Häiriö olisi tärkeää tunnistaa työterveyshuollossa. Lisäksi kannattaisi kiinnittää huomiota vuorosuunnitteluun. Yövuorojen lisäksi myös aikaisten aamuvuorojen määrän minimoiminen ja riittävän pitkät palautumisjaksot voivat helpottaa monen vuorotyöunihäiriöstä kärsivän oireita”, Päivi Vanttola tiivistää.

 

 

Päivi Vanttola väittelee 31.3.2021 kello Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa.

Lue lisää:

Vuorotyö ja univaje voivat muuttaa geenien toimintaa ja lisätä tulehduksia kehossa  loma ja lepo palauttavat

Vuorotyötä tekevä Anna mittasi nukkumisensa - lue asiantuntijan analyysi ja univinkit