Koronakannustinta maksetaan sote-henkilöstölle 3,75 euroa kuukaudessa. Tyky-rahan määräaikaisena korotuksena maksettava lisä tulee maalis-elokuulta, jolloin puolen vuoden ajalta summa on yhteensä 22,50 euroa. Tämä tekee 1 238 sote-henkilön osalta kaikkiaan 27 855 euroa.
– Monista tekemistämme esityksistä tämä jäi jäljelle. Perusteluna oli se, ettei kunnilla ole nyt rahaa, kertoo tehyläinen varapääluottamusmies Nea Ruhanen.
Hänen mukaansa kuntapäättäjät olisivat voineet halutessaan korottaa kannustinrahaa, mutta eivät niin tehneet. Samaan aikaan syntyi kuitenkin päätös, jonka mukaan 7 päällikköä saa korvausta kevään ylitöiden perusteella yhteensä 28 636 euroa eli kukin keskimäärin tuhansia euroja.