Kuva: Pexels

Hoitotyön ihanteet ja (inho)realismi

Hoitaminen on liukumassa ikään kuin huomaamatta kohti pikaruokaketjujen toimintalogiikkaa ja muovista asiakaspalvelukulttuuria. Silloin on pakko uudistua, vähentää kaikesta ja tehdä maksimitulos viime vuoteen verrattuna. Pahimmillaan hoitotyössä on tällöin kyettävä hallittuihin rimanalituksiin. Jälkikäteen mokia voidaan sitten pahoitella ennalta sovittujen kriisiviestinnän ohjeiden mukaan.

Tässä mallissa potilas saa yhä enemmän asiakkaana, mitä hän tilaa juoksulistalta. Se ei tosin ole aina, mitä hänen hyvä hoitonsa edellyttäisi. Niinpä potilaita treenataan ikään kuin valehoitajiksi ja -lääkäreiksi. Heiltä odotetaan yhä pidemmälle meneviä hoitopäätöksiä ilman riittäviä tietoja, ja luonnollisesti ilman koulutusta sosiaali- ja terveysalalle. Samalla hoitajan monipuolinen ammattitaito on vaarassa näivettyä suoritteiden ja pillereiden laskemiseksi, ja potilaan hoitoprosessin seuraamiseksi.

Hoitajana olen juhlapuheissa arvostettu resurssi, mutta käytännössä minusta on tullut vuosien saatossa yhä epäluotettavampi. Sen osoittavat työpaikoilla lisääntyneet kontrollitoimet, valvonta ja ohjaamiseen käytetyt varat. Olemmehan siirtymässä isoihin terveysalan karjatalousyksiköihin, vaikka niiden tehokkuudesta tai niiden tuomista säästöistä ei ole luotettavaa tietoa.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Isoissa hoitoyksiköissä arvokas hoitotyö jää helposti piiloon. Yhteiskunnallisesti tärkeästä hoitotyöstä voi myös muutaman näppäilyvirheen seurauksena muodostua kustannuserä, jota vähentämällä soten alibudjetoitu kannattavuus saadaan hetkeksi näyttämään talouden tasapainottamiselta tai noususuhdanteelta. Todellisuudessa pelkkä hoitajamitoituksen laskeminen alle minimin lisää potilaskuolleisuutta

Myös hoitajalle tärkeä hoitotyön johtaminen irtoaa silloin kauas käytännön työstä ja päättäjillä on tarjota hoitajalle porkkanan sijasta yhä useammin keppiä. Silloin hoitajat jätetään armeijamaiseen järjestelmään hampaat irvessä suoriutumaan asiakasmassasta, milloin minkäkin poliittisen komennon mukaan. Vaatii rohkeutta viheltää sellainen peli poikki.

Vallalla oleva finanssipolitiikka ja kapitalismi tunnistavat vain heikosti hoitotyön eettisyyden, mutta sitäkin paremmin sosiaali- ja terveysalan liikeketjuihin sijoittamisen. Sairaanhoitajan eettisen velvoitteen mukaan hoitotyössä on toimittava oikeudenmukaisesti. On hoidettava jokaista potilasta yhtä hyvin ja kunkin yksilöllisen hoitotarpeen mukaan. Miten se toteutuu, jos yhtä hyvin tarkoittaa huonotasoista hoitoa, eikä yksilölliseen hoitotarpeeseen ole massalaitoksissa mahdollisuutta enää perehtyä?

Lisäksi hoitajien ammattikunnan tulisi tukea työkavereidensa moraalista ja eettistä kehitystä ja valvoa, että sairaanhoitajalla säilyy ihmisläheinen auttamistehtävä. Miten se käytännössä tapahtuu, jos yhteiskunnan arvot ja pelisäännöt muutetaan ihannetta vastaan? Silloin hoitotyön eettiset arvot näyttäytyvät helposti pölyttyneenä inhorealismina ja kivenä sote-uudisraivaajien kengissä.

Kun puhuu perustellen rumista terveysalan käytännöistä ja nostaa esiin muutosehdotuksia hoitotyötä koskeville sietämättömille päätöksille, saa helposti muutosvastarintaisen ja vaikean työntekijän maineen. Siksi moni hoitaja puurtaa työtään salaa oikeiden hyvien käytäntöjen mukaan. Se tarkoittaa venymistä, valehtelua potilaan parhaaksi ja nopeaa toimintaa, joka pitkittyessään johtaa kuormittumiseen ja huonoon omaan tuntoon.

Näistä asioista kirjoitettaessa valtavirrasta napautetaan nopeasti takaisin, että nyt loppuu ainainen valitus ja jankkaaminen. Mikset lähde pois hoitotyöstä, jos se tuntuu niin kamalalta, toimisit maailmanpelastajana jossain muualla? Hyvä kysymys.

Ensinnäkin suosittelen jokaiselle sosiaali- ja terveysalan asiantuntijalle, päällikölle, päättäjälle ja poliitikolle kuukauden työskentelyä sairaanhoitajana sairaalassa. Vastaus itse kysymykseen on, ettei maailma tarvitse enempää pelastajia, mutta hoitajia se tarvitsee. Niitä, joiden mielestä hoitajan työ on maailman paras ammatti, vaikka enemmänkin saisi jaksamisesta ja työolosuhteista pitää meteliä.

Todellisuudessa (inho)realistisen kysymyksen tulisi kuulua, miten hoitaja saisi tehdä työnsä rauhassa potilaansa hyväksi, ja niin korkealuokkaisesti kuin vain hän sen osaa tehdä?

Lue myös: Hoitajan käsistä näkee elämän.

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.

 

Mainos
Mainos