Kuva: Unsplash

Koronavirus mullisti arjen

Elämme poikkeusoloissa. Jo sen toteaminen ahdistaa monia. Kotona haisee käsidesi ja elämä tuntuu muuttuneen koronavirusohjeiden tykitykseksi. Arjen tutut kuviot ovat menneet monessa kodissa uusiksi. Se ei silti tarkoita, että kotona pitäisi lojua eristyksessä tekemättä mitään.

Voi olla, että tarvitsimme tämän maailmanlaajuisen hengähdystauon. Silti tapahtumat pääsivät yllättämään ja etenivät nopeasti. Harvalla oli aikaa varautua uuteen tilanteeseen. Siksi aiemmin opitut ongelmanratkaisukeinot eivät aina toimi. Moni pieni asia on arvioitava uudelleen. Silloin kyse on kriisistä.

On hyvä tietää, että kriisissä on tavallista kokea ahdistusta, pelkoa, vihaa, surua, epätietoisuutta ja epäuskoa. Välillä hallituksen tiedotustilaisuuksia tuijottaessa tuntuu kuin katsoisi elokuvaa. Helposti tulee tunne, ettei tästä selvitä. Silloin on hyvä puhua ajatuksistaan. Tulla lohdutetuksi sillä, että olemme kaikki Suomessa ja ulkomailla samassa veneessä. Me koemme synkät hetket, ilon pilkahdukset ja tunteiden vuoristoradan kaikki yhdessä.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Kannattaa ottaa hoitotyön opiskelijoille opettamani kriisityön periaatteet käyttöön. Poikkeustilassa ei auta virheiden etsiminen, vaan keskittyminen siihen mikä sujuu. On hyvä opetella sietämään aiempaa enemmän, antaa itselleen aikaa ja herätellä pientä taistelutahtoa. Ajatella, että tämä kestää oman aikansa, ja yhtenä päivänä poikkeustila on ohi. On tärkeää kannatella toivoa ja muistaa unelmoida. Kuulla ja tulla empaattisesti kuulluksi.

Poikkeusolot vaativat poikkeusolojen säännöt, jotta asiat sujuvat. Hallitus antaa yleismääräykset, joita tulee noudattaa. Kotiin taas on hyvä luoda yhteiset pelisäännöt. Milloin ja miten ollaan yhdessä? Miten huomioidaan muut ja luodaan tila vetäytyä välillä hengittelemään rauhassa? Missä eri toiminnot tapahtuvat ja millä aikataululla toteutuvat vaikkapa kotikoulu, etätyöt ja happihyppelyt sosiaalisen etäisyyden päässä muista? Miten kunnioitetaan muiden kokemuksia ja tunteita? Näihin asioihin kannattaa hakea ratkaisua yksin ja yhdessä.

Käsienpesusääntöjen ja ulkovaatteiden vaihto sisävaatteisiin on punottava arjen rutiineihin. Päivärytmi, uniaika, ruokailuajat, mielen- ja kehon hyvänä pitäminen ja yhteys muihin ovat perusjuttuja. On vaalittava uskoa muutoksen mahdollisuuteen. Siihen, että jokaisesta pienestäkin positiivisesta asiasta on meille kaikille hyötyä. Muistaa, että elämä on muutakin kuin yhtä kriisiaikaa. Nämä ovat pääpiirteissään samoja vinkkejä, joita olen vuosia treenannut mielenterveyspalveluissa kriisin eri vaiheissa olevien ihmisten kanssa.

Tilanne on nyt vakava. Se ei silti tarkoita, että täytyy jatkuvasti synkistellä, olla peloissaan tai huolissaan. Siitä ei tarvitse kantaa syyllisyyttä, kun asiat sujuvat, viettää hyvän mielen hetkiä tai koko koronatilanne välillä huvittaa. Jos taas ei halua olla suojeltu tai rajattu, on palautettava mieleen rajoitusten tärkeät syyt. Optimismin raja kulkee siinä, ettei voi asettaa itseään tai muita ihmisiä toiminnallaan vaaran.

Epävarmuuden, paniikin ja hysterian lietsomisesta ei ole hyötyä. Se saa ihmiset järkyttyneinä ja stressaantuneena hajaantumaan poteroihinsa. Silloin lauman suoja on koetuksella ja yhteistä aikaa hukataan välien selvittelyyn ja haitallisen tiedon oikomiseen. Esimerkiksi koronavirukseen sairastunutta ei voi tai tule syyllistää. Kyseessä on sairaus. Osa saa viruksen ja osa ei.

Koronavirus mullistaa nyt joka tapauksessa monen arjen. Selviämme tästä kyllä, mutta vain yhteisellä huolenpidolla. Tarvitaan enemmän olkapäitä kuin kyynärpäitä. Siksi erityisesti poikkeusolojen henkilökunta tarvitsee nyt kaiken mahdollisen tuen työsavotalleen. Siten kyetään auttamaan ja tukemaan mahdollisimman montaa kotia Suomessa. Hoitajille on selvää, että kyseessä on kuukausia kestävä akuuttioperaatio yhden sairauden torjumiseksi. Siinä ohella sosiaali- ja terveydenhuollossa hoidetaan monta muuta arkipäiväistä asiaa.

Lue myös: Hoitotyötä ei voi tehdä ilman luottamusta.

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.

 

Kommentit

Käyttäjän Hugo kuva

Jotta jaksamme ja pysymme työkykyisinä, me tarvitsemme entistä vahvempaa ja tiiviimpää tukea esimiehiltä. Ei riitä että meitä ohjataan lukemaan intranetistä päivittäin ohjeita vaan tarvitsemme lisäksi tukea, kannustusta ja empatiaa myös esimiehiltä. Teemme tämän poikkeustilanteen aikana runsaasti ylimääräisiä muitakin asioita. Viimeiset kaksi viikkoa on osoittanut, millainen johtajuus on. Osastonhoitajat on jätetty yksin, ylihoitajia ei ole pahemmin tukena ollut. Tiedostusvastuun olisi pitänyt mennä paremmin. Lähiesimies on se joka näkee työntekijän, kuulee hänen murheensa. Siihen pitäisi olla aikaa. Tässä on vain käynyt työpaikallamme niin että on erilaisia whatsuprinkejä, joissa sitten tuetaan ja tsempataan. Enää ei ole palavereita. Ihmiset hakeutuvat omiin pieniin porukoihin. Yhteishenkeä ei saavuteta sillä. Me tarvitsemme nyt tukea ja todellista kohtaamista vaikka etänä. Kotonakin jaksaa paremmin kun työ on hyvin johdettua. Että meistä välitetään.
Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Kuulostaa kurjalta. Tuohon on tultava muutos, koska tästä tilanteesta selvitään vain yhdessä. Osa ihmisistä on kriisiytynyt ja vielä shokissa tilanteen vuoksi, joten se voi osittain selittää tilannetta. Ihmiset myöskin työstävät tilannetta työpaikalla eri tavoin. Osa toivoo enemmän tukea, osa pärjää WhatsApp-ringin turvin parhaiten ja kotiolotkin vaihtelevat. Näistä syistä on entistä tärkeämpää, että jokainen tuntisi kuuluvansa ryhmään ja saavansa osansa yhteishengestä.

Käyttäjän Hugo kuva

Kyllä. Jokainen toki on omalla tavallaan huolissaan. Joku taas ei yhtään. Työyhteisössmme ne, jotka kysyvät koronaan liittyvistä asioista, ovat saaneet todella ikäviä vastauksia johdolta. Työyhteisössä tarvitaan yhteen hiileen puhaltamista, koska silloin työn laatu ja potilasturvallisuus onnistuvat.
Mainos
Mainos