Kuva: Pexels

Miksi lähden seuraavaan työvuoroon?

Viime viikolla kirjoitin alanvaihtajista. Siitä, mikä heitä hoitotyössä ärsytti. Heidän haastattelemisensa sai minut jälleen mietteliääksi. Kysymään itseltäni, miksi teen edelleen sairaanhoitajan kliinistä työtä.

On ihan tervettä epäsäännöllisen säännöllisesti miettiä, mikä haluaa olla isona. Mikä omassa työpaikassa on kunnossa ja mikä ei? Onko ruoho aidan takana kenties vihreämpää? Kun yksi työporukasta lähtee pois, se käynnistää automaattisesti jäljelle jäävissä hoitajissa prosessin, joka kilpistyy lopulta yhteen kysymykseen.

Miksi lähden seuraavaan työvuoroon?

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Mietin kysymystä pitkään. Päädyin siihen, että tykkään tehdä mielenterveyden hoitotyötä. Pidän potilastyöstä. Sairaanhoitajuus ja hoitotyö ovat tärkeä osa uratarinaani ja ammatillista identiteettiäni. Siksi palaan erilaisista paikallisista, valtakunnallisista ja maailmanlaajuisista kriiseistä huolimatta aina takaisin tekemään rivisairaanhoitajan työtä.

Teen toki paljon muitakin töitä, mutta sairaanhoitajan ammatti on edelleen maailman paras ammatti. Jollen tekisi potilastyötä, niin takuulla kaipaisin sitä. Potilaan toipumisen seuraamista, nopeaa toimintaa hätätilanteissa tai syvissä vesissä viipyviä keskusteluja potilaan ja hänen läheistensä kanssa. Liian harvoin tulee kaikessa rauhassa pohdittua, miten paljon hoitotyö kasvattaa tekijäänsä ihmisenä.

Kaipaisin myös mahtavaa työtiimiä, erityisesti hoitajakollegoitani. Hoitajiksi valikoituu hyvin erilaisia, mutta samalla aivan erityisiä ihmisiä. Sitä on vaikea sanoittaa, mikä minua kollegoihini yhdistää. Se on sekoitus ”kyllä me tästä yhdessä selvitään”, ”kuka osaa parhaiten hoitaa tuon asian, jos minä hoidan tämän” ja ”miten sinä jaksat” -mentaliteettia. Siihen yhdistyvät hoitotyön rautainen ammattitaito, rohkeus, empatia, kyky kuunnella ja toimia tilanteen vaatimalla tavalla.

Jäisin kaipaamaan vauhtia ja jatkuvasti muuttuvia tilanteita. Potilaita, jotka ovat niin uniikkeja, että heitä tulee muisteltua vuosienkin jälkeen. Eläkkeellä keikkailevien hoitajien kanssa jaan ajatuksen, että itsellä on vielä annettavaa potilaille.

Hoitotyö on myös aika varma työpaikka, koska hoitajia tarvitaan aina. Kun koronavirus keväällä pyyhkäisi lähes kaikki muut työt kerralla kalenteristani taivaan tuuliin, hoitotyö jäi jäljelle. Koin myös eettiseksi velvollisuudekseni lähteä hoitotyöhön poikkeustilassa, kun sain tiedon Uudenmaan eristämisestä muusta maasta uuden tappavan koronaviruksen vuoksi.

On kait niin, ettei ajatusta ihmiselämän suojelemisesta, haavoittuvassa asemassa olevan puolustamisesta ja hoitajan ammattiylpeydestä voi irrottaa itsestä milloinkaan aivan kokonaan. Niitä kannan sairaanhoitajan työstä mukana kaikessa muussakin työssä, jota teen. Monet työnantajat ovat arvostaneet sitä työmoraalia, sinnikkyyttä ja inhimillistä työotetta, jonka olen hoitotyössä potilaitteni kautta oppinut.

Nämä ovat tärkeimmät asiat, joiden vuoksi lähden seuraavaan keikkatyövuorooni. Syitä, joista olen kaiken kriittisyytenikin keskellä sairaanhoitajana kiitollinen. Mitkä ovat sinun syysi?

Lue myös: Kiitokset kiertoon hoitotyössä

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.

 

Mainos
Mainos