Löytyykö sinun lapsuudestasi ihminen, joka on lähtemättömästi vaikuttanut sinuun? Entä muistatko hoitotyön opettajan, opiskelijakaverin, kollegan tai esimiehen, jolle olet ikuisesti kiitollinen?
Minä muistan.
Ensimmäinen idolini oli ala-asteen opettaja. Hän valoi uskoa kykyyni oppia ja löysi oikeat työkalut oppimiseen, kun muut olivat hermostuksissaan jo luovuttaa. Osittain hänen vuokseen minusta tuli opettaja.
Huonoina päivinä hoitotyössä alan aktiivisesti miettiä merkittäviä kohtaamisia. Niitä potilaita, omaisia ja kollegoita, joita muistelen hyvällä ja kunnioituksella. Niitä syvästi minuun vaikuttaneita ihmisiä, jotka vuosien jälkeenkin tuovat voimaa ja iloa päivääni. Heitä, joilta olen työvuoroissa saanut enemmän, kun olisin sairaanhoitajana ymmärtänyt itselleni pyytää. Se tunne viettelee minut hoitotyössä mukaansa.
Muistan senkin sairaanhoitajakollegan, jonka kanssa kemiat eivät aluksi synkanneet lainkaan. Yhtenä päivänä hän nosti kissan pöydälle. Keskustelimme asiat rehellisesti ja avoimesti auki. Ärräpäiltä ja huutamiselta ei vältytty. Väärinkäsitykset korjaamalla – ja megaräjähdyksen jälkeen – meistä tuli lopulta huippuhyvät työkaverit.
Liian harvoin tulee rauhassa pohdittua, miten paljon hoitotyö kasvattaa tekijäänsä ihmisenä. Se tapahtuu lähes poikkeuksetta tärkeissä, voimallisissa ja mieleenpainuvissa kohtaamisissa. On asia sitten hyvä, paha, kriittinen tai jotain niiden väliltä. Siksi muistelmien kirjoittamista ei kannata jättää eläkevuosiin, vaan ammentaa muistoista voimaa heti omaan työpäiväänsä.
Päällimmäisenä mielessäni on viimeisin saamani vilpitön kiitos hyvästä hoidosta. Potilas halusi erikseen keskustella kanssani. Hän kiitti siitä, että otin hänen tilanteensa vakavasti. Olin ollut aidosti läsnä ja sanonut ääneen ne sanat, josta hänen orastava toipumisensa oli alkanut. Kiitin häntä palautteesta ja siitä, että hän oli kuunnellut oivaltavasti. Alkanut tehdä toden teolla töitä toipumisensa eteen. Muuta tietä ei ollut.
Tämän kohtaamisen innoittamana päätin antaa kiitokset eteenpäin. Seuraavan tilaisuuden tullen kiittäisin urani varrelta ihmisiä ja ammattilaisia, jotka ovat rohkaisseet, tukeneet ja olleet läsnä myös vastamäissä. Ensimmäinen ruusu on jo toimitettu kiitossanojen kera, ja molempien ilo tuplaantunut.
Voin vilpittömästi suositella tehokkuuspaineiden keskellä hoitotyötä painavalle hoitajalle hyviin kohtaamisiin pysähtymistä. Se sulattaa stressiä, saa hymyn huulille ja pistää miettimään, miten hyvin sekin ihminen tämän asian jo silloin tiesi. Kuinka paljon jokainen meistä onkaan kokenut sellaista hyvää hoitotyössä, mitä ei voi yhdestäkään oppikirjasta lukea. Tällainen asenne on myös hyvä tapa vaikuttaa omaan ja muiden (työ)hyvinvointiin.
Ketä sinä haluaisit kiittää ja millä tavalla? Tämän kirjoituksen voit jakaa sosiaalisessa mediassa kaverille sanoilla: tulit mieleeni, kun luin tämän blogitekstin.
Lue myös: Haluaisin raportoida positiiviset poikkeamat hoitotyössä.
Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.
