Rohkeuden tiedostaminen on tärkeää, koska sairaanhoitaja tarvitsee sitä työssään niin monissa tilanteissa ja lähes jokaisessa työvuorossa. Hyvin ujolle opiskelijalle rohkeutta voi olla ylipäätään hoitaa potilasta. Uhkarohkeus taas näkyy liiallisena riskinottona potilaan hoitotyössä, johon opiskelijan osaaminen ei vielä riitä. Riittäkö silloin, että heille todetaan ykskantaan: jollei jotain hoitotyön asiaa osaa, niin aina saa tai pitää osata kysyä.
Rohkeusmittarin lukema olisi hyvä opiskelijan ja hänen opettajansa ja ohjaajansa tiedostaa, kun käytännön hoitotyötä harjoitellaan. Siten sairaanhoitajan ammatissa voi kehittyä ajatuksella, tehokkaasti ja saada kosketuksen tunteisiinsa. Myös hoitotyössä kulloinkin tarvittavaan rohkeuden laatuun ja säätelyyn voi opiskelijan ohjauksessa silloin empaattisesti puuttua. Vaikka kyllä opiskelijat myös yllättävät ohjaajansa. Esimerkiksi persoonaltaan ujo voi ammatissaan tehdä rohkeita ratkaisuja, ja päinvastoin.
Rohkeuttaan epäilevä sairaanhoidon opiskelija voi empiä olevansa oikealla alalla. Silloin hän tarvitsee tukea, yhdessä pohtimista ja ohjausta. Mutta pohdin sitäkin, että onko yksittäisen opiskelijan rohkeuden pohtimiseen ammattikorkeakoulussa tai käytännön harjoittelupaikassa enää aikaa. Vaikuttaa siltä kuin erityisesti nuorten opiskelijoiden tulisi olla valmiita varsin itsenäiseen otteeseen opiskelu- ja harjoittelupaikoissa. Onko sairaanhoitajan koulutuksessa siis tarkoitus erotella jyvät akanoista ennen työelämään astumista?
Sairaanhoitajana toimimisen perusvaatimuksiin tulisi olla aikaa paneutua jo opiskeluaikana. Sairaanhoitajan työssä vaadittava rohkeus on yksi niistä. Kenellä olisi riittävästi aikaa paneutua rohkean hoitotyön merkitykseen jokaisen sairaanhoidon opiskelijan – ja miksei valmiinkin sairaanhoitajan – kanssa? Hoitotyössä rohkeuden puute kun voi yllättää joskus kokeneenkin sairaanhoitajan.
Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.
