1. Mitä Pisarapuuttuminen tarkoittaa?
Se tarkoittaa menetelmää, jossa lasten kiusaamiseen puututaan mahdollisimman varhain ja syyllistämättä. Aikuinen puuttuu tietoisesti ja järjestelmällisesti pieneenkin ulossulkemiseen, naljailuun ja häirintään.
Aikuinen pohtii lasten kanssa neljää kysymystä. Mitä tapahtui, miltä se tuntui ja miltä muista mahtoi tuntua? Lopuksi sovitaan yhdessä, että vastedes ei toimita näin. Aikuinen ei sanele sopimusta, vaan lapset päättävät yhdessä, että he eivät halua kenenkään esimerkiksi pelkäävän.
Pienet ja toistuvat puuttumiset johtavat ajan myötä muutokseen. Toteuttaminen vaatii ryhmän kaikilta aikuisilta kärsivällisyyttä ja johdonmukaisuutta. Aluksi puuttumiseen voi kulua enemmän aikaa, mutta vähitellen lapset oppivat luottamaan aikuisiin ja yhteiseen linjaan.
2. Miksi lapset kiusaavat?
Kiusaaminen on ryhmäilmiö, jossa paha teko kohdistuu kerta toisensa jälkeen johonkuhun ryhmän jäseneen. Ilmiö syntyy päiväkodissa, kun lapset ryhtyvät matkimaan ja testaamaan näkemiään ja kohtaamiaan loukkaavia tapoja. Lapsi saattaa olla valmis mihin vaan saadakseen hyväksyntää tai suosiota. Hän voi uteliaisuuttaan kokeilla, miten toinen lapsi reagoi.
Lapset eivät aina kykene ymmärtämään tai eläytymään toisen tunteisiin. Lapsi voi myös joutua hallitsemattoman tunnepuuskan valtaan.
3. Miten lasten keskinäinen häirintä ilmenee?
Lapset voivat esimerkiksi nimitellä toisiaan sanoilla, joita ovat ympäristöstään oppineet. He toistavat loukkaavia ja halveksuvia ilmaisuja, vaikka eivät aina ymmärrä niiden merkitystä. Lapset saattavat puuttua myös toisen lapsen kehoon, vaikka heillä ei ole aikuisten tapaan seksuaalisia tavoitteita tai ajatuksia.
Pienellä lapsella on kehostaan hyvä ja oikea kuva. Sen rikkoutuminen voi johtaa kielteisiin vaikutuksiin, jotka näkyvät myöhemmin elämässä. Siksi myös päiväkodissa pitää oppia kunnioittamaan toisen kehoa.
4. Miksi kiusaamisesta tai häirinnästä ei kannata rangaista?
Jos lapset eivät luota aikuisiin tai pelkäävät seuraamuksia, he salaavat tilanteen. Torut, moitteet ja rangaistukset eivät lisää hyvää käytöstä läheskään yhtä paljon kuin kiitokset ja kehut, jotka vahvistavat oikeaa toimintaa.
5. Miksi pelkkä anteeksipyyntö ei riitä?
Anteeksipyyntö voi olla jollekulle opittu, merkityksetön fraasi. Toiselle se voi olla valtava vuori, joka vaatii kaiken syyn ottamista omaan niskaan.
Anteeksipyyntöä on hyvä harjoitella, mutta sitä ei pidä vaatia automaattisesti, koska pelkästään se ei ratkaise tilannetta. Myöskään halaamista tai kättä päälle -lyömistä ei pidä vaatia. Tärkeämpää on, että lapsen kokemus tulee kuulluksi ja ymmärretyksi.
6. Miksi lasta ei pidä leimata kiusaajaksi tai kiusatuksi?
Kiusaajaleima vääristää lapsen kuvaa sekä hänen omissa että toisten silmissä. Lapsi voi myös alkaa toteuttaa vääristynyttä kuvaa. Hänestä tulee vallankäyttäjä ja pelon ilmapiirin luoja, mikä rasittaa lasta itseäänkin.
On tärkeää huomata hyvä jokaisessa lapsessa ja kiittää pienistä hetkistä ja onnistumisista. Kiitos antaa lapselle intoa kehittyä ja vahvistaa ryhmän myönteistä ilmapiiriä.
Uhrileima puolestaan voi heikentää lapsen roolia ryhmässä. Hän voi leimaantua reppanaksi, mikä muuttaa muiden lasten käytöstä häntä kohtaan.
7. Miten voi tukea kiusanneen lapsen vanhempia?
Vanhemmat tuntevat usein häpeää, avuttomuutta ja syyllisyyttä, kun he saavat tietää, että heidän lapsensa on kiusannut muita.
Varhaiskasvattaja voi tukea heitä tilanteessa puhumalla teoista, ei lapsesta. Hän voi todeta, että pienet lapset vasta opettelevat sosiaalisia taitoja. Hän voi kertoa, miten tilanteeseen puututaan lasta kunnioittavasti. Vanhempien kanssa voi myös pohtia, mitä lapsen tekojen takana voisi olla.
Lastenpsykiatri Raisa Cacciatore on kehittänyt Pisarapuuttumisen yhdessä nuorisotutkimuksen professori Tuija Huukin kanssa. Cacciatoren ja Huukin sekä varhaiskasvatuksen opettajan Henriikka Kangaskosken kirjat Pisarapuuttuminen ja lapsille tarkoitettu Pipuna ei kiusaa ilmestyivät maaliskuussa.
