Marjut McLean: Naisille ei oikeasti haluta maksaa oikeudenmukaista palkkaa

Tehylle valitaan marraskuussa uusi puheenjohtaja. Tehy-lehti haastattelee kaikki ehdokkaat.

Kuvateksti
Marjut McLean tavoittelee Tehyn puheenjohtajuutta Vapaat Vaikuttajat -ryhmän ehdokkaana. Kuva Kirsi Tuura.

1. Marjut McLean, miksi liityit aikoinaan Tehyyn?

Valmistuessani keväällä 1981 minut saateltiin hellästi vasta perustettuun ammattiosastoon. Tehy aloitti seuraavana vuonna. Kaikki olivat tyytyväisiä, että alan järjestöt olivat löytäneet toisensa.

Olin aktiivinen rivijäsen ja etsin KVTESistä vastaukset kysymyksiin.

2. Miten käy suomalaisen sopimuskulttuurin?

Koko elämä on yhtä sopimista. Tähän asti Tehylle on ollut helppoa, kun on ollut yleissitovia työehtosopimuksia. Jäsenet tarvitsevat työsuhteisiin liittyvää turvaa jatkossakin.

Tehy on tavoitellut omaa sopimusta kuntasektorille. Olen ehdottomasti sopimuksen kannalla, jos se tarkoittaa, että koulutetun hoitohenkilöstön asioista sopivat pelkästään koulutettua hoitohenkilöstöä edustavat järjestöt.

3. Ennusta, miten sote etenee.

Maakuntauudistus kaatuu, koska Uusimaa ei lähde siihen. Samalla jää toteutumatta valinnanvapaus. Sote-uudistus toteutuu silti, sillä Uuttamaata lukuun ottamatta kunnat ja kuntayhtymät tekevät uudistuksia pakon sanelemana.

Suurempien kokonaisuuksien tarve on tunnistettu. Tehyläiset ovat jo rakentamassa yhteistä tulevaisuutta. Tässä maassa asuu 5,5 miljoonaa ihmistä, jotka tulevat tarvitsemaan jollakin tavalla toteutettuja palveluja jatkossakin. Esimerkiksi terveydenhuoltolain päivystysasetus pakottaa jo nyt muutoksiin.

Jos maakuntauudistus toteutuukin, sitten toteutuu myös valinnanvapaus.

4. Kuinka Tehy säilyttää vahvuutensa?

Tehy on ehdottomasti edunvalvontajärjestö, joka antaa turvan jäsenilleen. Jäsenet voivat luottaa, että mitä tahansa tapahtuu, järjestö vastaa senhetkiseen tarpeeseen.

Tehy on laaja yhteisö, joka toimii monessa. Paikalliset toimijat tekevät valtavasti edunvalvontaa. Jäsenten ja paikallisten toimijoiden lisäksi Tehy-perheeseen kuuluvat yhteistyöjäsenjärjestöt ja toimisto jäsenrekistereineen. Meillä on toimivat verkostot sekä paljon osaamista.

Suomi ei ole eristyksessä, joten Tehy on mukana kansainvälisessä toiminnassa, vaikka tehtävää on maailmalla enemmän kuin pystymme tekemään.

5. Miksi olisit hyvä puheenjohtaja?

Minulla on kokemusta, osaamista ja näkemystä. Olin kaksitoista vuotta päätoiminen pääluottamusmies. Tästä toimesta kertyi neuvottelukokemusta. Tehyn ­hallituksessa olen kolmatta kautta – kokemusta on rivijäsenyydestä lähtien.

Luottamusmieheksi lähdin sillä ehdolla, että Tehy kouluttaa. Toinen ehtoni oli, ettei tarvitse olla puoluepoliittisesti sitoutunut. Olin ehtinyt miettiä, että vaihdanko alaa vai voiko palkkaukselle ja muille työehdoille tehdä jotain.

Vaikka työhistoriani on julkisen sektorin puolelta, Tehyn varapuheenjohtajana olen saanut kokemusta yksityissektorista. Olen Tehyn kansainvälisissä tehtävissä ja tunnen myös toimiston. Olisi luontevaa jatkaa puheenjohtajana.

Työtä tehdään yhdessä, mutta puheenjohtaja johtaa kokonaisuutta ja kantaa vastuun. Se on itsensä laittamista likoon, mutta ei missään nimessä yksinvaltiutta.

6. Mikä on Tehyn tärkein tavoite?

Tehyläisten palkkatason parantaminen. Naisen euro on pienempi kuin miehen, koska oikeasti naisille ei haluta maksaa oikeudenmukaista palkkaa.

 

Marjut McLean

  • Tamperelainen sairaanhoitaja, 57 vuotta
  • Luottamustoimia: Tehyn ensimmäinen varapuheenjohtaja, STTK:n hallituksen jäsen, TSN:n puheenjohtaja, FIPSUn varapuheenjohtaja, EPSUn hallituksen jäsen, PSI:n hallituksen varajäsen
  • Päivätyö: Tehyn varapuheenjohtaja, työvapaalla Pirkanmaan sairaanhoitopiiristä
  • Taustaryhmä: Vapaat Vaikuttajat, Tehys Fria Påverkare
  • Kampanjasivu: www.marjutmclean.fi

 

Lue muiden puheenjohtajaehdokkaiden haastattelut:

Pipsa Allén

Anna-Leena Brax

Kati Jetsu

Millariikka Rytkönen

Puheenjohtajan valitsee Tehyn uusi valtuusto. Lähde ehdolle valtuustoon! Lue lisää täältä.

Suosittelemme sinulle

Sivu
Julkaisupäivämäärä
27.10.2021
Tehy
Julkaisupäivämäärä
19.11.2021
Blogi
Julkaisupäivämäärä
5.1.2020