Etelä-Savon hyvinvointialue uhkaa irtisanoa jopa 168 työntekijää – ”Monella meni viikonloppu pilalle”, sanoo pääluottamusmies

Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisan neljännet yt-neuvottelut päättyivät viime perjantaina. Henkilöstö joutuu odottamaan vielä viikkoja, mitä kovat säästötavoitteet omalla kohdalla tarkoittavat.

Kuvateksti
Eloisa on kertonut, että työntekijöiden kuulemiset alkavat aikaisintaan marraskuussa.
Kuva: Anna-Katri Hänninen

Irtisanomisuhan alla Etelä-Savon hyvinvointialueella on 168 työntekijää. Lisäksi eläkepoistuman, tehtävien täyttämättä jättämisten ja tehtävämuutosten kautta muutoksia tulee sataan tehtävään.

Irtisanomisuhka kohdistuu nyt pääosin hoiva- ja hoitotehtävissä työskenteleviin, lähinnä lähihoitajiin ja sairaanhoitajiin. Johtoa on karsittu jo edellisillä kierroksilla. Hyvinvointialueen neljänsissä yt-neuvotteluissa haettiin noin 7,2 miljoonan euron säästöjä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Tiedot kovista luvuista tulivat julki viime perjantaina.

Monella meni viikonloppu pilalle. Eloisan ulostulo sisälsi esimerkiksi Juvan ja Sulkavan vuodeosastojen lakkauttamisen, vaikka lopullisia päätöksiä ei vielä ole tehty, huomauttaa tehyläinen pääluottamusmies Anna Kuitunen.

Päätöksiä irtisanomisista ja muista säästöistä tekee aluevaltuusto 7. lokakuuta.

Terveyspalveluissa jatketaan perusterveydenhuollon vuodeosastojen keskittämistä kolmelle kampukselle, Mikkeliin, Pieksämäelle ja Savonlinnaan. Savonlinnan sairaalan kohtalokin on vielä auki –  pysyykö siellä päivystys?

Moni asia on vielä kesken. Kuitunen ei esimerkiksi usko, että loppupeleissä lähihoitajia ja sairaanhoitajia riittää irtisanottavaksi asti. Päinvastoin heistä on pula, ja todennäköisesti heille tarjotaan uusia työpisteitä tai uusia työtehtäviä. 

Kaikilla ei ole ajokorttia tai autoa, ja julkiset eivät täällä ole ratkaisu. Hoitaja ei välttämättä pysty tai halua ottaa vastaan uutta työpistettä pitkän matkan takaa. Monet saattavat tehdä omia ratkaisujaan ja hakeutua muualle, sillä epävarmuus jatkuu vielä viikkoja.

Eloisa on kertonut, että työntekijöiden kuulemiset alkavat aikaisintaan marraskuussa.

Eloisan alueella on neljä päätoimista tehyläistä pääluottamusmiestä.

Me olemme jäsenten tukena ja jalkaudumme esimerkiksi osastotunneille. Ihmisten jaksaminen mietityttää. Konkretiaa meillä on vasta aika vähän.

Säästöjä haetaan myös ikääntyneiden palveluista. Vanhustyössä hoitajamitoituksen lasku vaikuttaa työvoiman tarpeeseen. Henkilöstöä siirtynee varahenkilöstöön, mikä tarkoittaa liikkumista eri yksiköiden välillä.

”Vanhuspuolelle rekrytoidaan toisesta ovesta hoitajia ulkomailta. Heille on aivan varmasti tarvetta, ja olemme saaneet sitä kautta hyviä työntekijöitä, mutta jotakin ristiriitaista tässä tilanteessa on”, Anna Kuitunen sanoo.