Tehy päänavaajana – kaikkiaan yli 400 työntekijää saa 1500 euron hyvityksen

Oulun kaupungin liian myöhään pitämät yt-neuvottelut ovat poikineet lisää hyvityksiä. Kesällä hyvitystä määrättiin kahdeksalle ja nyt 37 tehyläiselle.

Kuvateksti
Yt-neuvottelut on käytävä ajallaan. Kuva: iStock

Työntekijöiden ja työnantajan väliset yhteistoimintaneuvottelut on käytävä ennen kuin työnantaja voi tehdä lomautuspäätöksiä. Oulun kaupunki ei toiminut lain edellyttämällä tavalla. Kaupunginvaltuusto päätti lomauttamisesta jo talousarvioehdotuksesta päättämisen yhteydessä ennen kuin itse lomautuksista oli neuvoteltu.

Kahdeksan tehyläistä viritti asiasta kanteen vuonna 2015. He voittivat käräjäoikeudessa 2016. Kun tieto käräjäoikeuden tuomiosta levisi, myös muut liitot jättivät kanteita saman vuoden lopulla Tehyn tavoin.

– Koska ensimmäiset kanteet oli viety hovioikeuteen, käräjäoikeus jäi odottamaa sen käsittelyä, kertoo Tehyn lakimies Mirja Kinnunen.

Hovioikeus piti käräjäoikeuden päätöksen voimassa. Saman päätöksen teki korkein oikeus tämän vuoden elokuussa, jolloin myös Tehy-lehti uutisoi asiasta.

Oulun kaupunki on ollut uusien juttujen osalta koko ajan sitä mieltä, että ne ovat vanhentuneita. KKO:n tuomion jälkeen käräjäoikeus käsitteli uudet jutut kirjallisessa menettelyssä, jossa kärkenä oli yksinomaan vanhentumisasia.

– Koska yt-neuvotteluasia ratkaistiin jo ensimmäisessä tehyläisten asiassa, näissä uusissa yli 400 jutussa oli käräjillä kysymys enää siitä, että onko asia vanhentunut vai ei.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.