Hoitotyössä olo voi olla yhtä aikaa väsynyt ja voimaantunut

Hoitajan työ ei ole vain kliinistä hoitamista – se on läsnäoloa, kuuntelua ja voimaantumisen hetkiä, mutta myös raskaita mietteitä, kuten: annoinko itsestäni potilaalle tarpeeksi? Usein tunne siitä, että hoitotyö on merkityksellistä keskellä inhimillistä hätää kantaa meitä haastavissakin tilanteissa.

Kun viimeiset potilaat on hoidettu, jäljelle jää tunne siitä, että hoitotyö on tehty niin hyvin kuin siihen on kyetty. Väsymys saattaa työvuoron jälkeen painaa, mutta siihen sekoittuu voimaantumisen tunne. Voimaantuminen on hoitotyössä vastuun kantamisen kolikon kääntöpuoli. On vaikeaa selittää ulkopuolisille, miltä tuntuu pystyä tekemään potilaan vierellä juuri se, mitä tarvitaan.

Hoitajan työssä on jotain alati kiinnostavaa, innostavaa ja mielenkiintoista. Ehkä se on tämä: kun hoitajana kohtaa ihmisen kaikkein haavoittuvimmassa tilanteessa, syvä inhimillisyys löytyy niistä hetkistä aina ja yhä uudelleen. Kun huomaa antaneensa itsestään jotain, vaikka ei aina tiedä, mistä sen sai, syntyy oivallus elämän tärkeimmistä kohtaamisista.

Yksi ratkaisevimmista voimavaroista hoitotyössä ovat hyvät työkaverit. Kollegoiden tuki ja kokemus työmäärästä selviytymisestä luovat perustan työyhteisön vahvistumiselle. Silloin, kun ei itse jaksa, on rinnalla toinen, joka ottaa töistä enemmän koppia ja tukee. Vaikka resurssit ovat rajalliset, hoitajien tulee voida luottaa toisiinsa. Muussa tapauksessa voimaantumisen tunnetta ei synny.

TÄMÄ on työtä, jossa jokainen positiivinen kohtaaminen jättää jälkensä, ei vain potilaaseen, vaan myös hoitajaan itseensä. Se voi olla pieni hymy, kiitollinen katse tai yksinkertainen kiitos.

Hyvä työ jää harvoin potilailta huomaamatta. Ja vaikka en ole aina tiennyt, kuinka pitkän matkan potilaani vierellä kuljen, se aika on aina ollut arvokas. Hoitotyössä jokainen askel luo lisää ymmärrystä siitä, kuinka tärkeää elämässä on olla läsnä – niin itselleen kuin toisille.

Yritän kai sanoa, että hoitotyössä on monta kertaa yhtä aikaa läsnä väsymys ja voimaantuminen. Siksi toivon jokaiselle hoitajakollegalleni, että nämä kaksi asiaa löytävät työssäsi tasapainon. Ilman sinua ei olisi sitä, mikä tekee tästä työstä niin merkityksellisen.

Sinun arvostasi ei voi koskaan puhua liikaa, ja juuri se tekee kaikista haasteista huolimatta hoitotyöstä meille kaikille niin tärkeän.

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.