Jokin aika sitten kuuntelin Pia Klementin tietokirjan ”Puskurityö: Vaurastumista, vaihtelua ja valinnanmahdollisuuksia”. Teoksen kantava ajatus, että jokaisella tulisi olla harrastus tai sivutyö, josta voi saada lisätuloja tai jonka voi tarvittaessa muuttaa jopa pääasialliseksi tulonlähteeksi, puhutteli minua henkilökohtaisesti.
Tunnistin suhtautuneeni työelämään samalla tavoin jo pitkään, kuitenkaan kutsumatta tekemisiäni puskuritöiksi. Sen sijaan puskurirahasto on ollut minulle terminä tutumpi, mutta elämyshakuisuuteni ja sotealaisen palkan vuoksi tuskallisen vaikea kartuttaa. Niinpä ilman puskuritöitäni olisin erittäin stressaantunut nyt, kun Etelä-Karjalan hyvinvointialue on aloittanut koko henkilöstöä koskevat YT-neuvottelut ja siten myös oma työpaikkani on vaakalaudalla, eikä ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha riittäisi edes lainanhoitokuluihin ja sähkölaskuun näin talvikautena, kun termostaatit huutavat punaisenaan ja halkojen lappamisesta takkaan saisi yhden kokopäivätyön lisää.
Uskon, että moni asunto-, auto- ja opintolainojen kanssa kamppaileva yhden maksajan kotitalous on kanssani samassa tilanteessa tai jopa pahemmassa, mikäli puskurit – työt, säästöt tai tissit – eivät ole kunnossa.
Naisellisesta tyylistäni huolimatta taloudelliset puskurini koostuvat tällä hetkellä yksinomaan erilaisista töistä ja sosiaalisesta pääomasta; OnlyFansia en laske vaihtoehdoksi. Teen vakituisen päivätyöni lisäksi säännöllisesti tuntitöinä toiselle työnantajalle yhdestä kahteen vuoroa viikossa. Lisäksi ohjaan viikoittain kaksi ryhmäliikuntatuntia, jotka laskutan oman yritykseni kautta. Näiden ohella teen vielä kuukausitasolla muutamia palkallisia kirjoitustöitä ja vuositasolla joitakin keikkoja Tehy-tutorina.
Mikäli siis saisin lähiviikkoina kengänkuvan takalistooni, olisi listaus yllä ensimmäinen työkaluni jatkoon. Olisi arvioitava, mitä näistä tämän hetken sivutulovirroista kykenisin lihottamaan niin, että ne yhdessä korvaisivat nykyisen päätyöni tulot.
Luultavasti voisin kohtalaisen helposti kaksinkertaistaa viikoittaiset keikkatyötuntini, mutta täyteen työaikaan kyseisessä paikassa tuskin olisi mahdollisuutta. Vastaavasti ryhmäliikuntatuntien tuplaaminen minunkin kunnollani todennäköisesti onnistuisi, mutta silti jäisin tuloissani vielä kauas nykyisestä tasosta. Olisi onnistuttava lisäämään myös kahta viimeisintä rahavirtaa, kirjoitus- ja tutorointituloja, tai vaihtoehtoisesti keksittävä jotain ihan uutta.
Aika paljon työtä, vai mitä? En halua edes ajatella, miten kiireiseksi oikea köyhyys tekeekään.
