Tulin toisen kerran äidiksi aurinkoisena äitienpäivänä 23 vuotta sitten. Alkukesän valvotuista öistä mieleeni jäi erityisesti hetki, jolloin tuuditin pientä tytärtäni uneen ja näin pihalla rusakkoemon ja poikasen. Emo syöksyi paikalle imettämään, ja minuutin kuluttua kumpikin katosi eri suuntiin pensaikon suojaan. Hetki oli lyhyt, mutta merkityksellinen, kuten niin moni hetki äitiydessäkin.
Äitinä voi olla monella tavalla. Pelkkä biologinen määritelmä on liian kapea. Äiti voi olla mutsi, mamma, äiskä, äitee, äippä tai muori. Hän voi olla synnyttänyt tai sitten ei. Hän voi olla adoptioäiti, bonusäiti, sijaisäiti tai samaa sukupuolta olevan parin vanhempi. Myös isä tai muu läheinen voi täyttää äidin roolin.
Äiti nähdään nykykeskustelussa yhä useammin kokonaisena ihmisenä eikä vain muiden tarpeiden täyttäjänä. Koulutus, työ, identiteetti, oma aika ja unelmat kuuluvat myös äideille. Samalla odotukset ovat kasvaneet. Pitäisi olla läsnä, jaksava, uraorientoitunut, lempeä ja johdonmukainen yhtä aikaa. Monelle tämä tarkoittaa rasittavaa arkea.
Kuormitus ei rajoitu vain kotiin. Se näkyy myös työelämässä ja erityisesti sote-alalla, jossa suurin osa työntekijöistä on naisia. Työoloista, jaksamisesta ja yhteiskunnan arvostuksesta pitää puhua yhä kovempaan ääneen.
