2. Miten käy lähipalveluiden?
Vallalla on poliittinen virtaus, jossa palveluita tuotetaan yhä vähemmillä taloudellisilla resursseilla. Esimerkiksi lapsiperheille, vanhuksille ja työttömille tarkoitettuja päiväkeskuksia puretaan, vaikka juuri niiden avulla saadaan edullisesti vaikuttavaa ennaltaehkäisevää toimintaa.
Nyt tarvitaan rohkeutta paikallisiin kokeiluihin etenkin palveluiden katvealueilla. Kun toiminta lähtee paikallisista tarpeista, voidaan huomioida paikallinen tuntemus, osallistaa henkilöstö ja toimia moniammatillisesti matalalla hierarkialla. Meillä on jo nähty, ettei sama malli toimi joka paikassa.
3. Löytyykö ratkaisu omalääkärimallista?
Kun kaikista sote-alan ammattilaisista on pulaa, ei pidä ryhtyä paapomaan yhtä ammattiryhmää. Omalääkärimalli vaikeuttaa sosiaali- ja terveyspalveluiden integraatiota, jonka piti olla keino saavuttaa uudistuksen keskeiset tavoitteet eli toimivat palvelut, kustannustehokkuus ja asiakkaiden yhdenvertaisuus.
Mallia voi ottaa vanhasta: moniammatillinen omatiimi oli hyvä ratkaisu. Esimerkiksi Jyväskylässä oli seitsemän alueellisesti toimivaa sote-asemaa. Niissä kussakin oli saman käytävän varrella kaikki palvelut neuvolasta ikäihmisten palveluihin ja asioista pääsi keskustelemaan yhteisen pöydän ympärillä.
4. Kuinka monta potilastietojärjestelmää Suomi tarvitsee?
Yhden kansallisen järjestelmän, kuten Kelassa on. Jo ennen sote-uudistusta oli täysin selvää, että potilastietojärjestelmät ovat olleet valtava rahareikä. Niihin on pistetty innovointirahoja ja sen päälle on maksettu järjestelmien tuottamisesta. Nykyiset järjestelmät eivät myöskään vastaa sosiaalihuollon tarpeita.
5. Mikä on hyvinvointivaltion tulevaisuus?
Maailmanpoliittinen tilanne heijastuu myös sote-uudistukseen. Vallalla on voimia, jotka käyvät kulttuurisotaa demokraattisia arvoja vastaan. Miten hyvinvointivaltion tosiaan käy, jos kansalaisten ja sote-alan ammattilaisten lojaalius järjestelmää kohtaan murenee?