Vanhalla lastenklinikalla laboratorio sijaitsi kahdessa kerroksessa. Kakkoskerroksessa sijaitsi polikliininen näytteenotto ja kolmannessa analytiikka. Päivystysaikaan polilla oli vain yksi hoitaja, jota yläkerrasta tultiin auttamaan tarvittaessa. ”Täytyy pyytää yläkerrasta apua”, tuumasi päivystäjä eräänä iltana ääneen. ”Oi, en tiennytkään, että tämä on niin vakavaa”, tuumasi potilaan äiti, pilke silmäkulmassaan tosin.
Työkaverin apu on monesti aivan välttämätön: joistain asioista ei vain voi suoriutua yksin. Kiireen keskellä toiset osaavat kädet ovat ihana helpotus. Upeinta on, että käsiparin mukana tuppaa tulemaan koko ammattilainen tietoineen taitoineen kaikkineen. Käsipari toteuttaa sitä, mitä omistaja taitaa ja tietää tarpeelliseksi tehdä.
Ammattilaisten kesken haastavista tilanteista saatetaan keskustella pelkin katsein. Kun rutiinia on riittävästi, pelkällä katseella voi sanoa paljon sellaista, jonka ääneen sanominen voisi johtaa väärinkäsityksiin. Lapsipotilaan verinäytteenottotilanteessa nyt pidä sitten kovaa kiinni voisi lapsen korviin kuulostaa pahalta, mutta katseella asia hoituu hienotunteisesti. Tämä tietenkin vaatii vahvaa rutiinia ja työkaverin tuntemista. Mutta oi, se on niin hienoa, kun se toimii: kuin saisi täydellisen syötön ja siihen täydellisen osuman.