Et ole yksin: dieettikulttuurimme on jättänyt syvät jäljet

Luen ja kuuntelen kirjaa vuorotellen ja liikutun kyyneliin. Tunnistan samoja tunteita ja asioita, joita olen itse kokenut. Mietin, miten länsimainen kulttuurimme on vuosikymmeniä ollut lihavuusfobinen ja laihdutusmyönteinen.

Olen itsekin laskenut pisteitä Painonvartijoissa ja miettinyt, onko jokin ruoka vihreä, keltainen vai punainen. Olen miettinyt, miten nopeasti pääsen eroon raskauksieni tai kovan stressin myötä tulleista kiloista ja merkinnyt kurinalaisesti kivasti kuvitettuihin vihkoihin syömiseni ja liikkumiseni.

Elämässä tapahtui ja jäi tapahtumatta asioita: tuli stressiä, univajetta, arvottomuuden tunteita ja välillä turvattomuuttakin.

Ajattelin laihduttamisia kuureina ja tavoittelin hoikkaa ja lihaksikasta kehoa. Entisenä urheilijana se tuntui normaalilta. Mietin, mikä olisi se oikea koko, vyötärönympärys tai kilomäärä, johon olisin tyytyväinen ja jossa pysyttelisin ”loppuelämäni”. 

Eihän se niin mennyt. Elämässä tapahtui ja jäi tapahtumatta asioita: tuli stressiä, univajetta, arvottomuuden tunteita ja välillä turvattomuuttakin.

”Lihavuuden stigma on piilottanut meistä monet häpeän verhon alle, ja olemme kuvitelleet kamppailevamme yksin. Nyt sanomastani on kuitenkin tullut häpeääni suurempi”, kirjailija Veera Papinoja kirjoittaa. Hänen alkuvuodesta ilmestynyt omaelämäkerrallinen tietokirja Kohti kehorauhaa – irti dieettikulttuurin kahleista kertoo kamppailusta lihavuuden, syömishäiriöiden ja vuosikausia jatkuneen jojolaihduttamisen kanssa.

Papinojan kirjassa on samoja teemoja kuin jutussamme, jossa kaksi haastateltavaamme kertoo omista kokemuksistaan. On rohkeaa avata omia ajatuksiaan ja tarjota samalla vertaistukea niille, jotka kamppailevat samojen asioiden kanssa. Minäkin haluan sanoa niin monelle, että ette ole yksin!

Ajat muuttuvat, stigmat eli häpeäleimat murtuvat ja yhä useampi kanssaihminen tunnistaa myötätunnon ja lempeyden voiman, myös itseään kohtaan. Siitä alkaa matka kehohäpeästä kohti kehorauhaa.

PS. Maaliskuun lopulla vietetään kevätpäiväntasauksen päivää. Valo alkaa voittaa pimeän ja talvelle voidaan heittää hyvästit. Se voi muistuttaa meitä myös siitä, että myötätunto itseä kohtaan voi vähitellen syrjäyttää häpeän.