Ole hyvä ihminen

Hoitajapula, palkkakiistat, työehdot. Aina vain jatkuva, vaikkakin vähemmän palstatilan saava koronapandemia. Sota ja hävitys Ukrainassa. Tilanteen aiheuttama sekamelska muualla Euroopassa. Ilmastonmuutos ja elämän edellytysten heikkeneminen maapallolla.

Kaikki edellä mainitut asiat ovat erilaisia, mutta olemassa. Ne aiheuttavat monenlaisia tunteita, pääosin negatiivisia.

Ajatukset alkavat helposti kiertää kehää, ja yöllä saattaa herätä miettimään, mitä ihmettä maailmassa oikein tapahtuu. Silti myös ne omat, arkiset pulmat ovat olemassa.

Pyrin olemaan valittamatta, sillä tiedostan, että monella on huonommin. Sain herätä aamulla omasta sängystä, turvassa. Vettä tuli hanasta ja illalla valmiiksi laitettu kahvi lirutti pannuun nappia painamalla. Jääkaapissa on valo ja ruokaa. Ulos voi mennä ilman pelkoa. Saan opiskella ensihoitajaksi ja tulevaisuudessa toivottavasti auttaa muita siinä roolissa. 

Mutta totta kai huolestuttaa. Olen huolissani alasta, jolle jonain päivänä valmistun ja joka minut toivottavasti työllistää. Olen huolissani ihmisistä, jotka joutuvat jättämään kaiken ja pakenemaan kodeistaan. Olen huolissani hoitajista, jotka jaksavat vielä – mutta kuinka kauan? Olen huolissani maapallosta – sen selviytymistä on tuettava. 

Mietin LIKI päivittäin keinoja, joita yksi pieni ihminen voi tehdä, jotta maailma olisi parempi paikka ihan kaikin tavoin. Itsensä työllistävänä, opiskelevana yrittäjänä en voi ihan jokainen päivä lahjoittaa hätäapurahastoon, vaikka useana päivän olen niihin naputellut tekstiviestin.

Koronapandemiasta saatamme olla voiton puolella – mutta iskeekö uusi vastaava, ja miten kovaa? Entä sitten ilmastonmuutos – onko pienillä teoilla enää mitään merkitystä?

Iltaisin ennen nukahtamista luen aina kirjaa, nyt jo varmaankin neljättä kertaa Astrid Lindgrenin elämäkertaa Tämä päivä, yksi elämä (WSOY 2015). Palaan kirjaan aina, kun haluan jotain lohdullista mutta samalla viihdyttävää luettavaa.

Olen aina rakastanut Astrid Lindgrenin laajaa tuotantoa, ja lisäksi on asioita, jotka yhdistävät meidät. Sekä Astrid että minä olemme olleet nuoria äitejä, toimittajia ja kustannustoimittajia. Tällä hetkellä kirjan lukemiseen tuo erityisen mausteensa se, että Astrid kuvaa siinä myös toisen maailmansodan kulkua. Aiemmin kirjaa lukiessani sen sotakuvaukset eivät ole tuntuneet niin merkitseviltä kuin niitä juuri nyt lukiessani.

Astridkaan ei osaa ratkaista maailman hätää, mutta omaan konkreettiseen tyyliinsä kertoo kirjassa ajatuksiaan:

”Taistelu pysyvän rauhan puolesta alkaa lastenhuoneesta, tulevien sukupolvien kasvatuksesta.”

”Peppi vastasi sodan raakuuteen ja pahuuteen hyvyydellä, anteliaisuudella ja iloisella mielellä.”

”Niin kauan kuin elät, niin kauan kun vielä voit, ole hyvä ihminen.”

Olla hyvä ihminen.

Ei lisättävää. Voimaa meidän kaikkien päiviimme. Haluan yhä uskoa, ettei mikään tilanne kestä samanlaisena ikuisesti.